tiistai 15. maaliskuuta 2016

Palkinto hiirenkolosta ♥


Tällainen hauska ja ihastuttava paketti saapui perjantaina Onnelin keittiöön ♥ Se matkasi nami-hiiren kolosta lohdukepalkintona liittyen tähän Leivontafoorumin helmikuun leivontahaasteeseen. Osallistuin haasteeseen Ystävänpäivän laskiaispullilla. Pienen piste/kommenttisekaannuksen jälkeen laskiaispullani sijoittuivat lopulta neljänneksi. Nami-hiiri halusi lahjoittaa eteenpäin oman palkintonsa eli neljänneksi tulleelle (palkintosioja oli kolme). Palkinnot olivat jo lähteneet matkaan ennen kuin pistesekaannus huomattiin, mutta nami-hiiri lähetti ystävällisenä hiirenä minullekin paketin. Kiitos ♥

Itse pakettikin oli niin soma, että lapset ihastelivat sitä tovin ennen kuin paketti avattiin. Paketin joka sivulla oli jokin eläin. Paketista löytyi sekä äidille että lapsille monenlaista kivaa. 

Eläinaiheinen laatikko ♥


Paketti sisälsi: 

- Leipäpussi, joka pitää leivän pidempään tuoreena

- Kahta eri väristä, värjättyä tomusokeria leivontaan

- Äidille osoitetut suklaapupu, suklaanamuja ja porkkanakakun makuinen suklaalevy

- Lapsille erilaisia pääsiäissuklaanamusia

 

  Äitipupu, porkkanakakun makuista suklaata ja lasten suklaaherkkuja.


Äiti ja neljä poikasta. Mites näyttääkin niin tutulta :D ;)


Tällaisilla Ystävänpäivän laskiaispullilla osallistuin haasteeseen.


Söimme pullat tällaisilta pikkuisilta, juuri pullille sopivilta pahvitarjottimilta :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti