lauantai 18. kesäkuuta 2016

Jaksamisjuoma-jauhe, makuna vanilja


Masajo -perheyritys kehitti jo yli 10 vuotta sitten ihanan, luonnonmukaisen Jaksamisjuoman. Olen itse juonut sitä jo monen vuoden ajan pieniä taukoja lukuunottamatta. Joskus otan Jaksamisjuoman jo heti aamulla, jotta päivä lähtee mukavasti käyntiin etenkin huonosti nukutun yön jälkeen. Nykyään tykkään ottaa sen ennen juoksulenkkiä. Minulle on kertynyt kuopuksen huonosti nukuttujen öiden myötä hirmuiset univelat, mutta Jaksamisjuoman avulla lenkki tuntuu sujuvan lennokkaammin. Etenkin puolivälissä lenkkiä tulee uin uusi vireystaso ja jalat jaksaa rullata minut kotiin saakka :)

Nyt Masajo on kehittänyt hyvien Jaksamisjuoman saamien palautteiden innoittamana Jaksamisjuoma-jauheen eli energia-, palautus- ja urheilujuomajauheen. Yhdestä Jaksamisjuoma-jauhepurkista riittää 18 annosta eli 4,5 litraa valmista juomaa. Valmis jauhe on hurjan näppärä käyttää. Siinä on valmiina Jaksamisjuoman ainesosat eli Intiaanisokeri-täysruokosokeri ja Ruususuola ja nyt siihen on lisätty vielä mukava vaniljan maku vaniljajauheella. Jaksamisjuoma-jauheeseen lisätään vain vesi ja se on valmis juotavaksi. Perusohje on, että yksi mittalusikallinen jauhetta lisätään 2,5 dl:n vettä. Purkki on hyvän kokoinen ja se sujahtaa hyvin vaikka laukkuun matkalle mukaan. Muutenkin jauhe on reissuissa helppo käyttää, kun sen lisäksi tarvitaan vain vettä. 

Jaksamisjuoma-jauhe on ollut kokeilussa monilla urheilijoilla ja palaute on ollut positiivista. Masajo valmisti jääkiekkoilijoille ihan oman sekoituksen, jossa ruususuolan määrä on kaksinkertainen normaaliin määrään verrattuna. Suomen nuorten jääkiekkoilijoiden, U20 maajoukkueen ravintovalmentaja on ollut tyytyväinen siihen, millä tavalla Jaksamisjuoma on auttanut saamaan pelaajille sopivan suola- ja nestetasapainon ja sitä kautta pelaaminen on ollut mielekästä. Myös monet pitkien matkojen juoksijat ovat olleet todella tyytyväisiä Jaksamisjuoman tehoon ja apuun. Jaksamisjuoma on erityisen hyvä myös sen takia, että se ei nosta verenpainetta ja siinä olevat Intiaanisokeri-täysruokosokeri ja Ruususuola-kristallisuola imeytyvät tasaisesti kehoon. 
Jaksamisjuoman voi nauttia urheilun tukena noin puoli tuntia ennen suoritusta, suorituksen aikana, jolloin veden määrä on hyvä tuplata ja urheilusuorituksen jälkeen.

Minun Jaksamisjuoma-jauhe on jo melkein loppunut, mutta pian laitan blogiini arvonnan, jossa arvon mm. näitä Jaksamisjuoma-jauhepurkkeja! :)

Kerron Jaksamisjuomasta tarkemmin täällä. Masajo Oy kertoo Jaksamisjuoma-jauheesta täällä. Siellä on liuta palautteita ja käyttökokemuksia sekä paljon muutakin tietoa. 


Kuninkaallinen viestinviejä Chasqui on koristanut Masajon timantti-logoa jo 15 vuoden ajan. Nyt se pääsi myös *Jaksamisjuoma-jauhepurkkiin :)


Valmis Jaksamisjuoma sekoitettuna valmiista jauheesta.


 Valmis jaksamisjuoma.


 Pikkuiset vaniljajauheen muruset juoman reunalla ♥


*Tuote saatu

1 kommentti: