Tein tällaisen voileipäkakun poikamme 4-vuotisjuhliin. Löysin ohjeen Maku-lehdestä 3/2016 ja se vaikutti virkistävän erilaiselta. Minä tein kakun kaksinkertaisena, mutta laitan tähän yksinkertaisen ohjeen. Kaksinkertaisena tehtäessä sitruunamehua ei mielestäni tarvitse laittaa yhtään sen enempää kuin normaalikokoisessa kakussa. Ohjeen kakussa oli pinnalla paahdettuja tomaatteja, mutta minä laitoin nyt tuoreita. Laitoin kuitenkin ohjeen loppuun ohjeet paahtamiselle :)
Tämän kakun myötä toivotan kaikille oikein leppoisaa ja hyvää juhannusta! ♥ ♥ ♥
Kasvisvoileipäkakku
(noin 8 annosta)
9 viipaletta isoa täysjyväpaahtoleipää
♥
Avokadotäyte
2 tomaattia
2 isoa avokadoa
1/2 dl sitruunamehua
1/2 tl ruususuolaa
1/4 tl chilihiutaleita
1/4 tl mustapippuria
2-3 rkl tuoretta korianteria silputtuna
Hummustäyte
200 g hummusta (Baresa, Lidl)
1-2 rkl turkkilaista jogurttia
1 etikkapunajuuri
1/4 punaista paprikaa
Kostutus
1/2 dl kasvislientä
Päälle
100 g hummusta
1 rkl turkkilaista jogurttia
8 kirsikkatomaattia
3 rkl pinjansiemeniä
1 rs versoja tai 1 ruukku rucolaa
Tee avokadotäyte. Tee tomaattien pintaan ristiviilto. Kasta tomaatit hetkeksi kiehuvaan veteen ja vedä kuoret sitten pois. Halkaise tomaatit, poista kanta ja siemenet ja hienonna hedelmäliha. Hienonna avokadotäyte kulhoon (hienonsin haarukalla) ja lisää sitruunamehu (puristin tuoreesta sitruunasta). Lisää tomaatit ja mausteet.
Tee hummustäyte. Laita hummus, jogurtti ja punajuuri monitoimikoneeseen. Pyöräytä sileäksi. Huuhdo ja leikkaa paprika hyvin pieniksi kuutioiksi. Sekoita paprikat täytteeseen.
Kokoa voileipäkakku. Aseta kolme leipäviipaletta jonoon leivinpaperin päälle. Kostuta ne kevyesti kasvisliemellä. Levitä hummustäyte leipien päälle. Lisää toinen leipäkerros, kostuta ne ja levitä päälle avokadotäyte. Peitä täyte leivillä ja kostuta huolellisesti. Kääri kakku tiiviisti muovikelmuun. Aseta päälle kevyt paino, kuten vaikkapa muovinen leikkuulauta. Anna kakun tekeytyä seuraavaan päivään.
Kuorruta ja koristele kakku. Ota kelmu pois kakun päältä ja aseta se tarjoilualustalle. Leikkaa kakun reunoista pois ohut siivu, jolloin reunukset kaunistuvat. Levitä pinnalle keskenään sekoitetut hummus ja jogurtti. Ripottele päälle versoja/rucolaa ja paahdettuja pinjansiemeniä. Koristele *paahdetuilla tai tuoreilla tomaateilla.
*Paahdetut tomaatit: Halkaise tomaatit, ripottele pinnalle vähän suolaa ja pippuria. Valuta päälle tilkka öljyä. Paahda tomaatteja 120-asteisessa uunissa 40-60 minuuttia.
Ihanalta näyttää!
VastaaPoista