tiistai 11. heinäkuuta 2017

Feta-broileripiirakka


Tein viime vuonna lokakuussa tyttäreni 9-vuotisjuhliin kasvispiirakan lisäksi tällaista feta-broileripiirakkaa. Täytteen ohjeen löysin Pienet herkkusuut -blogista täältä. Tein pohjaksi rukiisen rahkavoitaikinan, jonka ohje on Suklaapossulta täältä. Halusin maustaa kanan itse ja tein joitain pieniä muutoksia.

Kasvispiirakan ohje löytyy täältä.

Feta-broileripiirakka

Rukiinen rahkavoitaikina
 
250 g maitorahkaa

250 g voita

2 dl ruis(sihti)jauhoja

2 dl puolikarkeita spelttijauhoja (ei täysjyvä)

1 tl leivinjauhetta
 
Sekoita keskenään rahka ja pehmeä voi. Sekoita kuivat ainekset keskenään ja sekoita/nypi ne sitten rahka-voiseokseen. Sekoita vain sen verran, että taikina on tasaista. Älä vaivaa taikinaa. Kääri taikina kelmuun ja anna jähmettyä jääkaapissa 1-2 tuntia.
 
Kauli taikina kevyesti jauhotetulla alustalla pellinmuotoiseksi levyksi. Nosta levy leivinpaperoidulle uunipellille ja painele taikina sopivaksi ja vähän reunoille. Laita taikina jääkaappiin täytteen teon ajaksi.

Vinkki! Jos taikinaan haluaa saada vielä rukiisemman maun, voi ruisjauhoja laittaa 3 dl ja vaaleita jauhoja 1 dl. Käyttämieni spelttijauhojen tilalla voi käyttää vehnäjauhoja.


Täyte

maustamatonta broilerin fileetä

3/4 tl ruususuolaa

2 tl suolatonta broilerimaustetta

1 mm valkopippuria

1 tl yrtti-paprikamaustetta

1 rkl hunajaa

1 punasipuli

1 pieni keltasipuli

1/2 keltainen paprika


150 g fetajuustoa

3 kananmunaa

1/2 tl ruususuolaa

200 g maustamatonta tuorejuustoa

3 1/2 dl ruokakermaa

Kuori ja silppua valmiiksi puna- ja keltasipuli. Pese ja kuutioi paprika. Pilko maustamattomat broilerifileet pannulle. Mausta ne ruususuolalla, broilerimausteella, valkopippurilla, yrtti-paprikamausteella ja hunajalla. Paista palat kypsäksi lisäten paiston loppuvaiheessa hienonnetut sipulit ja paprikakuutiot. Vatkaa kulhossa munien rakenne rikki. Sekoita joukkoon suola ja tuorejuusto ja lopuksi kerma.

Kaada broileriseos tasaisesti pohjataikinan päälle. Ripottele päälle fetajuusto. Kaada päälle muna-kermaseos. Paista 200-asteisessa uunissa vähän keskitasoa alempana 40-50 minuuttia, kunnes muna-kermaseos on hyytynyt ja pinta saanut vähän väriä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti