Kokeilin Suklaapossun kosteaa suklaakakkupohjaa ensimmäistä kertaa tähän täytekakkuun, kun Mio-poikani täytti 8 vuotta reilut kaksi vuotta sitten. Korvasin sokerin ja fariinisokerin intiaanisokerilla ja vehnäjauhot vaaleilla spelttijauhoilla. Tein kakun vähän isompaan vuokaan (halkaisija 26 cm) ja koska pohja oli tällöin hieman matalampi, paistoin kaksi pohjaa. Leikkasin molemmat pohjat kahteen osaan, jolloin yksi levy jäi yli. Tämä kakkupohja on itsessään niin kostea, ettei se tarvitse erillistä kostutusta.
Tein Mion kaverisynttäreille taas Mion toivomuksesta keksi-ritarilinnan. Aikalailla samanlaisen kuin viimeksi. Ohje siihen löytyy täältä. Tämänkertainen keksilinnan kuva löytyy tuosta alempaa.
Geisha-vadelma täytekakku
Pohja
Ohje löytyy täältä
Jos teet halkaisijaltaan 22-24 cm olevan kakun, riittää että teet yhden pohjan ja leikkaat sen kolmeen osaan. Jos teet kakun 26 cm halkaisijaltaan olevaan vuokaan, tee kaksi pohjaa ja leikkaa molemmat kahteen osaan. Yksi levy jää siis tällöin ylimääräiseksi.
Aseta yksi pohjalevy tarjoilualustan päälle. Laita reunoille reunalevy tai irtoreunavuoan reunaosa. Laita kakkulevyn ja reunavuoan väliin reunakalvosuikaleet.
Geishatäyte
3 kpl (á 37 g) Geisha-patukkaa
125 g mascarponejuustoa
2 1/2 dl vispikermaa
1 rkl tomusokeria
Sulata kulhossa Geisha-patukat. Vaahdota kerma ja lisää vatkauksen loppuvaiheessa mascarponejuusto ja tomusokeri. Sekoita joukkoon suklaasula.
Levitä geishavaahto alimman kakkulevyn päälle ja tasoita pinta. Nosta täytteen päälle keskimmäinen kakkulevy. Laita kakku jääkaappiin seuraavan täytteen teon ajaksi.
Vadelma-vaniljatäyte
1/2 dl vadelmahilloa
♥
200 g vadelmia pakasteesta tai tuoreena
2 dl vispikermaa
100 g vaniljarahkaa
3 rkl tomusokeria
2 rkl vaniljakreemijauhetta
Sivele vadelmahillo kakkulevyn pinnalle. Soseuta vadelmat (jos käytät pakastevadelmia, anna niiden sulaa ensin
ja
soseuta sitten liemineen päivineen). Vatkaa kerma vaahdoksi lisäten
vaniljakreemijauhe hiljalleen joukkoon vatkauksen lppuvaiheessa. Vatkaa
hiljaisella teholla joukkoon vaniljarahka ja tomusokeri. Kääntele
vadelmasose täytevaahdon joukkoon.
Levitä vadelma-vaniljatäyte kakkupohjan päälle. Upota jäiset vadelmat
täytteeseen melko tiheästi (laita pakastevadelmat suoraan pakkasesta,
jotta ne eivät sotke täytettä). Aseta päälle viimeinen kakkupohjalevy. Laita kakun päälle tuorekelmua tai foliota ja anna hyytyä
jääkaapissa noin 4 tuntia tai yön yli.
Maitosuklaakuorrutus
100 g maitosuklaata
2 1/2 dl vispikermaa
2 rkl tummaa kaakaojauhetta
3 rkl kaakaotomusokeria (tai tavallista tomusokeria)
100 g mascarponejuustoa
Sulata suklaa vesihauteessa tai mikrossa puoliteholla välillä sekoitellen. Anna suklaasulan hieman jäähtyä. Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää vatkauksen loppuvaiheessa kaakaojauhe ja kaakaotomusokeri sekä mascarponejuusto. Nosta ensin pieni määrä vaahtoa suklaasulan joukkoon ja kääntele se tasaiseksi. Lisää suklaavaahto loppuun kervavaahtoseokseen ja kääntele tasaiseksi.
Levitä kuorrute kakun päälle ja reunoille ohuehkoksi kerrokseksi.
Suklaaganache
100 g tummaa suklaata
3/4 dl kuohukermaa
1 rkl vaaleaa siirappia
Pilko suklaa kulhoon ja kaada sekaan kuohukerma. Sulata seos mikrossa
puoliteholla tai vesihauteessa. Kun suklaa on sulanut kokonaan kerman
joukkoon, lisää glukoosisiirappi ja sekoita. Anna seoksen jäähtyä hetki
ennen kakun päälle kaatamista, jolloin se on edelleen juoksevaa mutta
kuitenkin vähän paksuuntunut. Levitä kuorrute kakun päälle ja anna valua
reunoilta alas. Laita kakku jääkaappiin, jotta kuorrutus jähmettyy
sopivaksi koristelua varten.
Koristelu
vaahtokarkkeja
ranskanpastilleja
suklaarusinoita
Geisha-suklaapaloja
Asettele makeisia haluamasi määrä kakun pinnalle. Voit koristella kakun myös keksipaloilla ja kesäaikaan marjoilla.
Synttärisankari uusissa jääkiekkovarusteissaan :)
Mion kaverisynttäreille tekemäni keksi-ritarilinna.
Kaverisynttäreillä oli tarjolla myös mm. hedelmätikkuja ja nakkipiiloja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti